Kuminauhan ajoitus

Baunssi ja kuminauha on varmaan swingtanssien ydin. Kuminauhaan eli vasteeseen, jota tanssijat käyttävät kuvioissa auttaakseen toisiaan liikkuman ja tietämään liikkeen suunnan, tarvitaan sitten raamia. Raami on työkalu kuminauhan saamiseksi. Siksi jos raami puuttuu, puuttuu kuminauhakin. Jos raami on puuta, kuminauha on narua. Kuvittele tekeväsi benji-hyppy köyden kanssa, ei houkuttele. Eii myöskään hyppy ilman narua.

Kuminauhan tarkoitus on siis auttaa liikkumaan ja se voi auttaa paljon. Muistan joskus kun tanssikaveri jonkun workshopin loppupuolella alkoi yhtäkkiä kovasti valittaa että tanssi muuttui ihan älyttömän raskaaksi. En tiennyt mitä oli tapahtunut. Yritin korjata asiaa mutta todennäköisesti vain tein asioita jotka pahensivat tilannetta entisestään. Nyt kun olen tullut enempi tietoiseksi siitä mitä tapahtuu transmissiokohdassa 5a61a2, olen saanut selvän ajatuksen siitä missä kuminauhan pitäisi syntyä peruskuviossa kuten 6c paikanvaihdossa. Tämä tuntuisi toimivan niin hyvin että en usko tätä hevillä vaihtavani. Olen testannut nyt asiaa bileissä ja vielä kysynyt asiaa opeilta ja muodostanut nyt oman käsitykseni. Kuminauha alkaa kiristyä vauhdilla jossain siinä kutosen ja ykkösen välissä ja a iskulla (1a2) kai maksimissaan. Kakkosella mennään jo hieman eteenpäin ja trippelillä sitten vauhdilla eteenpäin. Kakkosella voi olla vetoa mutta se ei ole välttämätön. Jos sitä tarvitaan paljon, liikun mieluummin itse kuin alan vetämään. 5a6 tehtävä on ottaa löysä pois niin että kiristyvä kohta on valmis alkamaan. Selvästi parhaiten minulle toimii kuminauha kick-ball-changen yhteyteen. Siinä kun alkaa potkaisemaan niin sentteri liikahtaa hieman taaksepäin juuri ennen potkua. Tässä on yksi kohta jossa kuminauhan voi tuhota. Jos tässä pitää vastetta liian tiukkana niin se estää sisällä olevan pallon siirtymisen taakse ja kuminauhan boing-vaihetta ei pääse syntymään. Heti tämän jalkeen on toinen kohta jossa kuminauhan voi tuhota, se tulee vain millisekunteja tuon edellisen jälkeen eli vasteen täytyy syntyä hetipian kun painopiste on lähtenyt siirtymään taakse jotta kuminauha voi muodostua. Jos kuvittelee superpalloa joka on seinän vieressä. Jos pallo n kiinni seinässä, on hyvin haasteellista saada sitä pomppaamaan seinästä eteenpäin (vaihe 1). Jos seinä puuttuu, ei pomppausta silloinkaan tapahdu. 

Melkoinen oivallus oli sijoittaa samat vaiheet myös kuvioihin jotka eivät ole perustaa eli silloin kun mies on tytön edessä selkä tyttöön päin tai ollaan kädet ristissä tai missä milloinkin. Tässä on suuri halu alkaa tekemään vaikeata asiaa heti niin että unohtuu tehdä se perusta, käyttää kuminauhaa, jonka energialla tuo vaikeakin asia sitten tapahtuisi omalla painollaan. Tämän voisi ajatella niin että on kaksi jobia 1) luoda liikkeeseen energia joka kuljettaa läpi kuvion ja 2) ohjata kuviota oikeaan suuntaan jotta kuvio onnistuu. Kysymys on siitä haluaako tehdä nuo asiat samaan aikaan vai eri aikaan. Autoa vai työntää tai ohjata. Sitä on vaikea työntää ja ohjata samaan aikaan. Auto liikkeelle, hyppää kyytiin ja kädet rattiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herrängin ja muun maailman haasteellinen transmissio-kohta

Fast foot Jack and Jill competitions

Sataa sataa ropisee